sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Keltaista - valkoinen varroo vielä vuoroaan...

Kevätvuohenjuuresta olen kuullut puhuttavan, että ei pääse eroon millään.
Pitäisi istuttaa varjoisaan paikkaan. Meillä on täydessä paahteessa ja koko
kasvi näyttääkin iltapäivän kuumina hetkinä melkoisen nuutuneelta.


Vuohenjuuret ovat perinteisiä, koko Suomen alueella menestyviä perennoja eli monivuotisia kukkakasveja. Vuohenjuuren keltaiset ”päivänkakkarakukat” valaisevat varjoisiakin nurkkia. Kevätvuohenjuuri ja pikkuvuohenjuuri kukkivat toukokuussa, mutta hieman harvinaisemmat vuohenjuurilajit puhkeavat kukkaan keskikesällä.

Isovuohenjuuri avaa nuppunsa eteläisimmässä Suomessa vasta toukokuun lopussa, Pohjois-Suomessa sen kukinta jatkuu heinäkuuhun. Uusimpiin tulokkaisiin kuuluvat kesä- ja alppivuohenjuuri, jotka ovat reilun metrin korkuisia, kesä–heinäkuussa kukkivia lajeja.

Vuohenjuuret (Doronicum) viihtyvät parhaiten osittain varjoisilla paikoilla. Lehdistö pysyy siimeksessä kauemmin raikkaana kukinnan jälkeen kuin auringon helotuksessa.
Via Kotiliesi.fi

Hain kahteen otteeseen orvokkeja. Dementiaa ehkäpä, nyt meillä on näitä
kahta eri kokoa (kukinto) ja miljoonaa eri väriä, keltaista, valkoista, lilaa,
sinistä...
Sellaista tänä keväänä :)

Arovuokko, yksi suosikeistani, ei vielä availe nuppujaan.
Todistettavasti nuput kuitenkin jo on.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos persauksille potkaisusta :)