perjantai 19. kesäkuuta 2015

14. lajini: pikkutalvio

Pihakasvien selviytyjä. Leviää mielettömällä nopeudelle. Eikä taida ainakaan miedän yksilömme tykätä edes pahaa rajusta kohtelustakaan, päin vastoin! Tämä rehottaa kallioseinämän alapuolella. Aikanaan, kun pikkutalvion tähän istutin, kasvupaikkaa varjosti suuri kuusi ja omenapuu. Nyt, vesilaitoksen mylläämisten jälkeen kummastakaan ei ole jäljellä kuin kannot. Minun mielestäni saa vallata koko nurtsin reuna-alueen. Se on kaunis jo pelkästään viherkasvinakin, kukista puhumattakaan!

Kasvi on varpu, eikä perenna, joksi se usein mielletään.


Vinca minor

Heimo: Oleanterikasvit – Apocynaceae
Kasvumuoto: Monivuotinen varpu.
Korkeus: 20–40 cm. Varsi rento, juurehtiva, kukalliset haarat tav. kohenevia. Mattomaisia kasvustoja muodostava.
Kukka: Teriö säteittäinen, suppilomainen, sininen–violetti (joskus valkoinen), 2,5–3 cm leveä, yhdislehtinen, 5-liuskainen, liuskat vinon tylppiä. Verholehtiä 5, kaljuja. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 1-luottinen. Kukat yksittäin lehtihangoissa.
Lehdet: Vastakkain, lyhytruotisia, talvehtivia. Lapa kapeansoikea–suikea, pyöreä- tai kiilatyvinen, ehytlaitainen, kalju, kiiltävä.
Hedelmä: Sukkulamainen tuppilo, joita 2 yhdessä. Tuppiloissa 3–5 soikeaa, melko suurta siementä.
Kasvupaikka: Koristekasvi, melko usein viljelykarkulaisena puutarhat, puistot, kaupunkimetsiköt, lehtimetsät, joutomaat, tienvarret.
Kukinta: Touko–kesäkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos persauksille potkaisusta :)